hei hei hetkeksi. yritän ainakin

Yritän paluuta todellisuuteen, edes hetkeksi.

Kärsivällisyyttä.

how i feel like today

the need of projects!

I need projects. Or a project. Reading, drawing, learning, knitting. Whatever. Something to really concentrate on! Watching Gossip Girl doesn't count. Or?

Ideas?

jag vill bli en författare !

Jag skulle vilja bli en författare.

Inte sånt där mega berömd,
men sånt som skriver fina, känsliga texter.

Inte om kärlek,
eftersom det vet jag inget om,
men om lycka och andra fina känslor,
ibland även också om inte-så-fina känslor.
Om livet, alltså.

Med ett fint font
och rolig layout
skulle jag skriva.

Skulle du läsa?

{ Men jag tror att först borde jag själv läsa mera. Mera mera mera. Fina texter, sådana som bara måstes läsa. }

happy days

On last night Youtube 80's techno -battle (Lil & Mariona vs. Marcos & Anja) feat. sangria,
today walking on the beach and listening to the ocean which sounded like it was really serious.

♥

long time no heard

Music from the north, me likes!

aikuisasiaa, eller?

part 1
Harita valaisi minua että nyt kun olen 22 ja aikuinen, en saa enää röhnöttää nojatuolissa vaan pitää istua selkä suorana. En saa syödä herkkuja joka päivä enkä vastata "en tiedä". Ja pitää kantaa vastuu kaikesta. En kuitenkaan tiedä pitäisikö näitä asioita ihan oikeasti uskoa (not), kun nämä "adult rules" tulivat tämän tehneen henkilön suusta.

Kuitenkin olen jo sen verran aikuinen että tänään ei ole edes tehnyt mieli istua koneella koko päivää, olen syönyt loppuun vasta toisen niistä kahdesta synttärilahjakarkkipussillisesta, olen lähettänyt sähköpostia te-toimistoon ja käynyt enemmän tai vähemmän syvälliset keskustelut niin Anjan kuin Haritankin kanssa. (Erityisesti Haritan, joka kaatoi yrteistä itse tekemänsä teensä sängylleni, sanoi kertovansa pomolle että olen yökastelija ja melkein tukehdutti minut tahranpoistoaineen hajuun. Well..)

Kaiken huippu on kuitenkin se, että luin suurella mielenkiinnolla läpi Taloussanomien artikkelin, ja se on minusta mielenkiintoinen! Toteamus "– Kun on koettu vauraus ja nähty, että se ei anna ihmisille hyvinvointia, sen jälkeen on helppo ruveta nuukuutta ja niukkuutta korostamaan. Mutta Kiina ei voi automaattisesti siirtyä niukkuuskulttuuriin, vaan heidän pitää ensin kokea autot ja pesukoneet ja muut." on minusta hieno. Tekisi mieli tutkia tekstiä syvällisesti kuin äidinkielen tunneilla ihanassa Norssissamme, analysoida ja viilata pilkkua. Ja kirjoittaa tuosta mielipidekirjoitus.

Oikeastaan minusta on aika surullista että tuossa artikkelissa luetellut "statussymbolit" ovat jotain in-ihmisille tavoiteltavaa, ihmeellistä, upeaa. Eikö esimerkiksi hyvän yleissivistyksen ja hyvän vanhemmuuden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja arkipäivää, ei statussymboleita joita tavoitellaan kilpaa? Ja olenko minä nyt pinnallinen ja statushakuinen kun haluan "rakentaa omaisuuteni itse", osata kieliä ja kyetä tekemään itse omaan tyyliini sopivia vaatteita? Ja omistaa söpön pikku siirtolapuutarhamökin.

part 2
Voi apua miten kaipaankaan lukioaikaa, erityisesti niitä äidinkielen tunteja. Omia minipränttisiä tuhrauksia analysoitavien artikkelien marginaaleihin, opettajan punakynämerkintöjä, paksua tiiliskivikirjaa pullollaan tietoa kirjallisuudesta ja kieliopista, kun ei ihan inspannut tehtävän palautusta edeltävänä iltanakaan ja heräsin aamulla viideltä ehtiäkseni kirjoittaa kymmenensivuisen analyysin ennen kahdeksalta alkanutta tuntia, kun rannetta pakotti kaiken kirjoittamisen jäljiltä, Marimekon keltaista Unikko-kantista vihkoa joka oli yhtä muste- ja lyijykynäsuherrusten sekamelskaa..

part 1x2
Mutta kuten Harita myös sanoi, ei aikuisten kuulu muistella menneitä. Tänään olenkin katsonut innokkaasti eteenpäin ja tehnyt asioiden eteen jotain, en tuntenut täyttä vastenmielisyyttä kun tutkin Kelan ja te-toimiston sivuja ja bloglovinin avaaminen tuntui lähinnä tuskalliselta ja rasittavalta, asialta joka pitää tehdä vaikkei huvittaisi. Olen todennut että kavereiden kanssa juttelu ja nauru on tuhat kertaa mukavempaa kuin blogien selaaminen läpi kuin se olisi ammattirasite - nyt en enää olekaan kaunainen siitä ettei Stella tai kukaan muukaan päivitä joka tunti, koska tiedän millaista on kun on todellisia, kiinnostavia, välittäviä ystäviä joiden kanssa voi pitää hauskaakin eikä vain yrittää puhua asioista joista ei mitään itse ymmärrä. Sitä en muuten kaipaa lukiosta.

part ps
Ihana aikuisuus! (hah, ihan kuin niillä numeroilla olisi mitään merkitystä. Mutta laitetaan nyt kaikki tämänpäiväinen erikoisuus eilisten synttäreiden piikkiin. Vaikka Marionan tekemä sangria odottaakin edelleen juojaansa jääkaapissa. Siinä jättimäisessä ex-pesuainetonkassa.)

22 yrs

Vuorokausi vaihtui synttäripäivän puolelle kavereiden seurassa hämärtyvällä pihalla istuen, viini + 7Up -miksiä juoden, omatekemät villasukat, argentiinalainen pipo ja M:n Iceland Airwaysin ykkösluokasta kaappaama viltti lämmikkeenä, vesiputouksen kohinaa kuunnellen.

♥

{ Mulle riittäisi tämäkin jo ihan hyvin.
Ja Sigur Rósin musiikki nyt. }

// Kavereille tuo ei riittänyt. Oli paperisilppua ja foliotähtiä keittiönpöydällä, lehdistä leikatuilla kuvilla koristeltu pahvilaatikko täynnä lehtipaperisia lahjapaketteja joista kaikki pitivät sisällään kasoittaan lisää lehtipaperisia paketteja ja aina lopulta jotain pientä ("so that it looks like you've got big presents!") ja elämäni paras syntymäpäiväkakku jota söin noin miljoona palaa ("you are taking your birthday very seriously"). Ja olin niin iloinen!

missä minne miten miksi mitä

Kävin istuksimassa maailman katolla, ainakin melkein. Tunsin itseni ihan melkein yhtä pikkiriikkiseksi kuin nuo pienet kukkaset, varsinkin kun tajusin että maailma odottaa. Mutta. Epäröin, tunnen itseni liian pieneksi ja epävarmaksi ja ujoksi. Entä jos jokin menee mönkään? Ja ennen kaikkea ihan ensin: minne minä edes menen? Minne haluan?

Lennot New Yorkiin eivät maksa paljon ja olen unelmoinut siitä kaupungista pitkään. Mutta entä kun olen siellä? Sen kaiken elämän, sen ihmispaljouden, autojen loistavien takavalojen virtojen, amerikanenglannin keskellä. Mitä siellä? Millä rahalla? Mitä kaikkea pitää hoitaa ensin?

Tukholma on toinen vaihtoehto. Vielä eilen se oli ensimmäinen, mutta ajatukseni heittelehtivät liian tiuhaa tahtia. Se olisi lähellä, olisi helppo palata kotiin jos jänistäisi, sinne pääsenee halvemmalla, ehkä sieltä saisi helpommin töitä. Tai ei. Se olisi EU:ssa ja sinne olisi helpompi lähteä.

Tai ehkä lähdenkin vaan Nepaliin, istun rapistuneessa vuoristokylässä keskellä ihmisiä joita en ymmärrä ja pohdin syntyjä syviä päivät pitkät täysin eristyksissä länsimaisesta kulttuurista ja sen suoritus- ja menestyspaineista. Ja juon hyvää teetä sormet jäässä.

En minä tiedä! Eniten haluaisin elää tässä, nyt, nauttia - olen Islannissa eikä minun pitäisi koko aikaa murehtia tulevaisuudesta! Phuh.

whatIwant

Nyt haluaisin

suihkuttaa huoneen täyteen hajuvettä,
vetää jalkaan korkeat korot,
selailla sanomalehteä aamiaispöydässä,
juoda pikakahvia New Yorkissa ja
hengailla hotellin uima-altaalla jossain lämpimässä.

Unelmoin ja haaveilen vaan ja toivon että kohta tajuan -
tuon kaikenhan voi toteuttaa. Puolentoista kuukauden päästä. Pian.