the 2012

There's a world out there and I wanna be in it
I got a life and I'm gonna live it
Don't tell me the sky's the limit
There's footprints on the moon
I wanna do my walkin' down the road less traveled
Sew my dreams where they won't unravel
If you play it safe you won't get nowhere
I can't stay in here when there's a world out there

Brandt Paul: There's A World Out There

Wild hearts can't be broken.

(+ Quoteland)

tänään

Lämpötila nolla astetta, ostin ruman mp3-soittimen ominaisuuksien enkä ulkonäön takia, asian A tajuaminen johti asian B tajuamiseen.

A = ainoat hyvät muistot joita mulla on lapsuudesta on tallilta
B = olen mennyt jo pitkään väärään suuntaan. tms.

kirjoituksista ja kirjoittamisesta

Nykyään olen avartanut lukemistoani, köh, blogien lisäksi Helsingin Sanomien kolumneihin (tokin nekin bongasin blogin kautta liittyen aiheeseen "hipsterit") ja linkkeihin joita Kielipoliisilaitos suoltaa Facebook-seinälleni.

Tänään bongasin Saska Saarikosken "Miksi vihaan hyvää kirjoittamista" -artikkelin, joka on mielestäni hyvin kirjoitettu. Itse uskallan vain kaukaisesti haaveilla siitä että jonain päivänä kirjoittaisin tuollaista johdonmukaista, fiksusti ryhmiteltyä asiatekstiä turhia kiertelemättä ja kaartelematta mutta kuitenkin niin että lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä.

Jos voisin, lukisin juuri nyt lukioaikaista paksua äidinkielen tiiliskivikirjaani. Ja ehkä hakisin kolmen vuoden päästä Helsinkiin opiskelemaan kirjallisuutta tai journalistiikkaa? Jonkinlainen kirjallisuuden / kirjoittamisen opiskelu tekisi terää, tekstini kun tuppaa helppolukuisimmillaankin olemaan juuri sellaista johon Saarikoski viittaa "hyvänä kirjoittamisena". Siis kirjoittamisena jonka ansiosta kirjailijat ja muut kirjoittajat myhäilevät tyytyväisyydestä tekstiään kohtaan mutta jonka vuoksi lukijoiden päät menevät pyörryksiin kaunokirjallisen kuvailun tulviessa yli äyräiden.

Jotenkin tuosta AA Gill:n lehtikirjoituksesta käännetystä tekstinpätkästä Saarikosken artikkelin alussa tulee mieleen lukioaikana melkein lukemani Umberto Econ postmodernistinen Ruusun Nimi. Sen sivuja kestäneet luostarin portin tai muun vastaavan kuvailut tosiaan aiheuttivat sen että olen melkein lukenut kyseisen kirjan.

Yllä mainittuun kirjaan pohjautuvan elokuvan katsoimme kyllä samaisen opinahjoni uskonnon tunneilla, ja pakko myöntää että elokuvan tunnelma iski ja upposi kyllä meikäläiseen täysin! Se äänimaailma, haalistuneet värit, kynttilän lepattavat valot... Kerrankin tympeästä kirjasta tehty hieno elokuva! Kirjakin ehkä olisi voinut saada minut puolelleen jos sitä kiemuraista kuvailua ei olisi ollut ihan niin paljon.

* Milloin joku voi kutsua itseään kirjailijaksi? Verrattuna esimerkiksi kirjoittajaan.

one good article

I agree!

(Sorry, I mostly just wanted to store that link somewhere and couldn't figure out which bookmark folder I should have put it into. So I thought this is the best place.)

read: Danielle Steel's Southern Lights

Southern Lights by Danielle Steel

Siis voi hertsyygeli. Luin työpaikan kirjahyllystä Danielle Steelin Southern Lights-pokkarin, ja ei hyvää päivää. Missä juoni? Kirja alkaa niin että saa käsityksen että oikeudenkäynti on koko kirjan juttu, ja olin ihan satavarma että pidätetty rikollinen ei oikeasti olekaan rikollinen.

Mutta ei. Oikeudenkäynti on vaan "peitetarina" jonka avulla saadaan yksinhuoltajaäidin elämä suuresta kärsimyksestä täydelliseksi onneksi, traumat nurkkaan ja tyttärensä välit isukkiin kuntoon. Ja oikeudenkäynti meni tietysti täydellisesti päähenkilön kannalta, jankattiin vaan sivukaupalla miten sitä ja tuota tehtiin viikko ja sitä ja tuota toinen viikko ja sitten kaikki onnittelee päähenkilöä, joka kaikin puolin on täydellinen, täydellisestä ceissistä.

No, onneks ees pokkarin kansi on nätti vaikka harmittaakin että tuhlasin aikaani moiseen juonettomaan kirjaan. Mm.

// I didn't like. At all. The plot - where is it? What has the crime / trial etc. to do with the rest of the book? Erm.

aikuisasiaa, eller?

part 1
Harita valaisi minua että nyt kun olen 22 ja aikuinen, en saa enää röhnöttää nojatuolissa vaan pitää istua selkä suorana. En saa syödä herkkuja joka päivä enkä vastata "en tiedä". Ja pitää kantaa vastuu kaikesta. En kuitenkaan tiedä pitäisikö näitä asioita ihan oikeasti uskoa (not), kun nämä "adult rules" tulivat tämän tehneen henkilön suusta.

Kuitenkin olen jo sen verran aikuinen että tänään ei ole edes tehnyt mieli istua koneella koko päivää, olen syönyt loppuun vasta toisen niistä kahdesta synttärilahjakarkkipussillisesta, olen lähettänyt sähköpostia te-toimistoon ja käynyt enemmän tai vähemmän syvälliset keskustelut niin Anjan kuin Haritankin kanssa. (Erityisesti Haritan, joka kaatoi yrteistä itse tekemänsä teensä sängylleni, sanoi kertovansa pomolle että olen yökastelija ja melkein tukehdutti minut tahranpoistoaineen hajuun. Well..)

Kaiken huippu on kuitenkin se, että luin suurella mielenkiinnolla läpi Taloussanomien artikkelin, ja se on minusta mielenkiintoinen! Toteamus "– Kun on koettu vauraus ja nähty, että se ei anna ihmisille hyvinvointia, sen jälkeen on helppo ruveta nuukuutta ja niukkuutta korostamaan. Mutta Kiina ei voi automaattisesti siirtyä niukkuuskulttuuriin, vaan heidän pitää ensin kokea autot ja pesukoneet ja muut." on minusta hieno. Tekisi mieli tutkia tekstiä syvällisesti kuin äidinkielen tunneilla ihanassa Norssissamme, analysoida ja viilata pilkkua. Ja kirjoittaa tuosta mielipidekirjoitus.

Oikeastaan minusta on aika surullista että tuossa artikkelissa luetellut "statussymbolit" ovat jotain in-ihmisille tavoiteltavaa, ihmeellistä, upeaa. Eikö esimerkiksi hyvän yleissivistyksen ja hyvän vanhemmuuden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja arkipäivää, ei statussymboleita joita tavoitellaan kilpaa? Ja olenko minä nyt pinnallinen ja statushakuinen kun haluan "rakentaa omaisuuteni itse", osata kieliä ja kyetä tekemään itse omaan tyyliini sopivia vaatteita? Ja omistaa söpön pikku siirtolapuutarhamökin.

part 2
Voi apua miten kaipaankaan lukioaikaa, erityisesti niitä äidinkielen tunteja. Omia minipränttisiä tuhrauksia analysoitavien artikkelien marginaaleihin, opettajan punakynämerkintöjä, paksua tiiliskivikirjaa pullollaan tietoa kirjallisuudesta ja kieliopista, kun ei ihan inspannut tehtävän palautusta edeltävänä iltanakaan ja heräsin aamulla viideltä ehtiäkseni kirjoittaa kymmenensivuisen analyysin ennen kahdeksalta alkanutta tuntia, kun rannetta pakotti kaiken kirjoittamisen jäljiltä, Marimekon keltaista Unikko-kantista vihkoa joka oli yhtä muste- ja lyijykynäsuherrusten sekamelskaa..

part 1x2
Mutta kuten Harita myös sanoi, ei aikuisten kuulu muistella menneitä. Tänään olenkin katsonut innokkaasti eteenpäin ja tehnyt asioiden eteen jotain, en tuntenut täyttä vastenmielisyyttä kun tutkin Kelan ja te-toimiston sivuja ja bloglovinin avaaminen tuntui lähinnä tuskalliselta ja rasittavalta, asialta joka pitää tehdä vaikkei huvittaisi. Olen todennut että kavereiden kanssa juttelu ja nauru on tuhat kertaa mukavempaa kuin blogien selaaminen läpi kuin se olisi ammattirasite - nyt en enää olekaan kaunainen siitä ettei Stella tai kukaan muukaan päivitä joka tunti, koska tiedän millaista on kun on todellisia, kiinnostavia, välittäviä ystäviä joiden kanssa voi pitää hauskaakin eikä vain yrittää puhua asioista joista ei mitään itse ymmärrä. Sitä en muuten kaipaa lukiosta.

part ps
Ihana aikuisuus! (hah, ihan kuin niillä numeroilla olisi mitään merkitystä. Mutta laitetaan nyt kaikki tämänpäiväinen erikoisuus eilisten synttäreiden piikkiin. Vaikka Marionan tekemä sangria odottaakin edelleen juojaansa jääkaapissa. Siinä jättimäisessä ex-pesuainetonkassa.)