aikuisasiaa, eller?

part 1
Harita valaisi minua että nyt kun olen 22 ja aikuinen, en saa enää röhnöttää nojatuolissa vaan pitää istua selkä suorana. En saa syödä herkkuja joka päivä enkä vastata "en tiedä". Ja pitää kantaa vastuu kaikesta. En kuitenkaan tiedä pitäisikö näitä asioita ihan oikeasti uskoa (not), kun nämä "adult rules" tulivat tämän tehneen henkilön suusta.

Kuitenkin olen jo sen verran aikuinen että tänään ei ole edes tehnyt mieli istua koneella koko päivää, olen syönyt loppuun vasta toisen niistä kahdesta synttärilahjakarkkipussillisesta, olen lähettänyt sähköpostia te-toimistoon ja käynyt enemmän tai vähemmän syvälliset keskustelut niin Anjan kuin Haritankin kanssa. (Erityisesti Haritan, joka kaatoi yrteistä itse tekemänsä teensä sängylleni, sanoi kertovansa pomolle että olen yökastelija ja melkein tukehdutti minut tahranpoistoaineen hajuun. Well..)

Kaiken huippu on kuitenkin se, että luin suurella mielenkiinnolla läpi Taloussanomien artikkelin, ja se on minusta mielenkiintoinen! Toteamus "– Kun on koettu vauraus ja nähty, että se ei anna ihmisille hyvinvointia, sen jälkeen on helppo ruveta nuukuutta ja niukkuutta korostamaan. Mutta Kiina ei voi automaattisesti siirtyä niukkuuskulttuuriin, vaan heidän pitää ensin kokea autot ja pesukoneet ja muut." on minusta hieno. Tekisi mieli tutkia tekstiä syvällisesti kuin äidinkielen tunneilla ihanassa Norssissamme, analysoida ja viilata pilkkua. Ja kirjoittaa tuosta mielipidekirjoitus.

Oikeastaan minusta on aika surullista että tuossa artikkelissa luetellut "statussymbolit" ovat jotain in-ihmisille tavoiteltavaa, ihmeellistä, upeaa. Eikö esimerkiksi hyvän yleissivistyksen ja hyvän vanhemmuuden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä ja arkipäivää, ei statussymboleita joita tavoitellaan kilpaa? Ja olenko minä nyt pinnallinen ja statushakuinen kun haluan "rakentaa omaisuuteni itse", osata kieliä ja kyetä tekemään itse omaan tyyliini sopivia vaatteita? Ja omistaa söpön pikku siirtolapuutarhamökin.

part 2
Voi apua miten kaipaankaan lukioaikaa, erityisesti niitä äidinkielen tunteja. Omia minipränttisiä tuhrauksia analysoitavien artikkelien marginaaleihin, opettajan punakynämerkintöjä, paksua tiiliskivikirjaa pullollaan tietoa kirjallisuudesta ja kieliopista, kun ei ihan inspannut tehtävän palautusta edeltävänä iltanakaan ja heräsin aamulla viideltä ehtiäkseni kirjoittaa kymmenensivuisen analyysin ennen kahdeksalta alkanutta tuntia, kun rannetta pakotti kaiken kirjoittamisen jäljiltä, Marimekon keltaista Unikko-kantista vihkoa joka oli yhtä muste- ja lyijykynäsuherrusten sekamelskaa..

part 1x2
Mutta kuten Harita myös sanoi, ei aikuisten kuulu muistella menneitä. Tänään olenkin katsonut innokkaasti eteenpäin ja tehnyt asioiden eteen jotain, en tuntenut täyttä vastenmielisyyttä kun tutkin Kelan ja te-toimiston sivuja ja bloglovinin avaaminen tuntui lähinnä tuskalliselta ja rasittavalta, asialta joka pitää tehdä vaikkei huvittaisi. Olen todennut että kavereiden kanssa juttelu ja nauru on tuhat kertaa mukavempaa kuin blogien selaaminen läpi kuin se olisi ammattirasite - nyt en enää olekaan kaunainen siitä ettei Stella tai kukaan muukaan päivitä joka tunti, koska tiedän millaista on kun on todellisia, kiinnostavia, välittäviä ystäviä joiden kanssa voi pitää hauskaakin eikä vain yrittää puhua asioista joista ei mitään itse ymmärrä. Sitä en muuten kaipaa lukiosta.

part ps
Ihana aikuisuus! (hah, ihan kuin niillä numeroilla olisi mitään merkitystä. Mutta laitetaan nyt kaikki tämänpäiväinen erikoisuus eilisten synttäreiden piikkiin. Vaikka Marionan tekemä sangria odottaakin edelleen juojaansa jääkaapissa. Siinä jättimäisessä ex-pesuainetonkassa.)